Parasta työssä on vapaus. Yleensä työskentelen neljänä­ päivänä viikossa ja noin kuusi tuntia päivässä. En ota ­asiakkaita viikonloppuisin tai iltamyöhään. Loput ajasta teen, mitä huvittaa. Näin seksi parantaa terveyttä. Tavallisena päivänä­ saan euroa. Minulla on ollut yritys alusta asti, ja hoidan velvollisuuteni kuten muutkin yhteiskunnan jäsenet. Olipa ihana päivä, hihkaisen usein työpäivän jälkeen. Huonoksi päivän tekee se, jos joku tekee oharit tai jokin akti sattuu minuun.

Mikäli olen sopinut asiakkaan­ kanssa jostain fantasiasta etukäteen, en halua sanoa ei, vaikka­ kärsisin itse vähän. Parhaiten jaksan työssä silloin, kun yksityiselämässäni­ on kaikki hyvin.

Silloin rajoista on helpompi pitää kiinni. Jos minulla on huolia, otan vain tuttuja asiakkaita. Itsetunnon kannalta on vaikeinta se, ettei yhteiskunta­ hyväksy ­sitä, mitä teen. Ihmisille ei tunnu ­menevän ­jakeluun, että tämä on työtä. Minulla ei ole päihde­ongelmaa, enkä riko lakia. On turhauttavaa joutua jatkuvasti puolustautumaan. Siksi en puhu työstäni kovinkaan avoimesti. Perheestäni vain äitini tietää, mitä teen.

Nykyinen mieheni on samalla alalla, joten hänelle työni ei ole ollut koskaan ongelma, päinvastoin. Otamme asiakkaita vastaan myös yhdessä. Työ on tehnyt minut hyvin vaativaksi kotiseksin suhteen.

Seksi on mielessä koko päivän, mutta työssä tyydytys ei mene aivoihin asti. Mitä seksihistoriasi kertoo sinusta? Niinpä panen kotona mieheni töihin. Siellä haluan muutenkin vaihtaa kotirooliini. Pesen meikit ja laitan silmä­lasit päähän. Hyvä puoli työssäni on se, ettei minun tarvitse mennä baareihin testaamaan arvoani.

Olin muuttanut Suomeen äitini kanssa, ja elämämme oli vaatimatonta. Ensimmäiset asiakkaat kertoivat minusta eteenpäin, ja maineeni alkoi kiiriä. Nyt olen myynyt seksi­palveluita 20 vuotta. Minulla on muutama luotettava vakiasiakas, joita tapaan säännöllisesti.

Uusia asiakkaita otan harvoin. Huumaannuin helposta rahasta jo uran alussa. Teen ­nykyisin myös toista työtä. Silti tuntuu,­ ­että ilman seksi­työstä saatua rahaa elämä olisi yhtä kituuttamista. Elän kahdestaan lapseni kanssa, ja välillä asiak­kai­den­­ tapaaminen on ollut vaikeaa. Silloin olen joutunut ­kokeilemaan vaatimatonta yh-äidin arkea.

En ymmärrä, miten ihmiset pärjäävät pienillä palkoillaan. Tuntuisi vaikealta lopettaa seksityö, koska olen tottunut käymään samppanjalla töiden jälkeen ja ­ostamaan kauniita vaatteita ja meikkejä. En pidä työstäni mutta en myöskään koe olevani ­uhri. Joskus halveksin miehiä, jotka käyvät luonani. Nautin siitä, että saan heidät kiemurtelemaan ja pyytämään ­lisää. Yritän ajatella, että minä hallitsen tilannetta, vaikka tietysti he ovat pomoja.

Näin pääset eroon rahastressistä! Teen melkein mitä vain, jos hinnasta sovitaan. Useimmat asiakkaistani kiihottuvat sitomisesta ja alistamisesta. Onneksi en ole enää vuosiin joutunut kohtaamaan sellaista. Olen erittäin tarkka siitä, kenelle kerron työstäni.

Monille seksityöläisille on vuosien varrella kehittynyt selkeitä vakioasiakkaita. Kaikki muu on kermaa päälle, Eriksson sanoo. Suomessa eniten prostituoituja on Helsingissä. Netti-ilmoituksien määrästä päätellen Helsingissä työskentelee koko ajan noin — seksityöläistä. Suositun nettisivuston mukaan prostituoituja on kuitenkin tarjolla lähes koko Suomessa, aina Imatralta Tornioon asti.

Katuprostituutio on selkeästi nettiprostituutiota pienempi bisnes. Esimerkiksi Helsingissä vain noin parikymmentä seksityöntekijää on töissä kadulla.

Muualla Suomessa katuprostituutiosta tehdään havaintoja harvoin. Kadulla työskentelevät naiset ovat pääasiassa virolaisia, venäläisiä ja afrikkalaisia.

Loput ovat itä-eurooppalaisia, kotoisin esimerkiksi Romaniasta, Unkarista, Puolasta ja Tshekistä. Netistä asiakkaita etsivät ovat usein lähtöisin Itä-Euroopasta ja Thaimaasta.

Miesprostituoitujen joukossa kansalaisuuksia on useita. Transsukupuolisia seksityöläisiä Helsingissä on esimerkiksi Malesiasta ja Etelä-Amerikasta. Suomalaiset prostituoidut tarjoavat palveluitaan lähinnä nettisivustojen kautta. Erikssonin mukaan varsinainen paritus on muuttunut Suomessa EU-aikana. Läheskään kaikilla Suomeen tulevilla prostituoiduilla ei ole enää parittajaa.

Moni tulee tällaisen firman alaisuudessa Suomeen, mutta irrottautuu siitä, kun huomaa pärjäävänsä ilmankin. Firmat ottavat yleensä joitain kymmeniä prosentteja prostituoidun maksuista, Eriksson selittää. Prostituution voi jakaa Suomessa selkeästi kahteen osaan:

Miesprostituoitujen joukossa kansalaisuuksia on useita. Transsukupuolisia seksityöläisiä Helsingissä on esimerkiksi Malesiasta ja Etelä-Amerikasta. Suomalaiset prostituoidut tarjoavat palveluitaan lähinnä nettisivustojen kautta. Erikssonin mukaan varsinainen paritus on muuttunut Suomessa EU-aikana. Läheskään kaikilla Suomeen tulevilla prostituoiduilla ei ole enää parittajaa.

Moni tulee tällaisen firman alaisuudessa Suomeen, mutta irrottautuu siitä, kun huomaa pärjäävänsä ilmankin. Firmat ottavat yleensä joitain kymmeniä prosentteja prostituoidun maksuista, Eriksson selittää. Prostituution voi jakaa Suomessa selkeästi kahteen osaan: Suomessa käy vuosittain tuhansia prostituoituja.

Joukossa on sekä naisia, miehiä että transsukupuolisia. Seksin hinta laskee, jos ajat ovat huonot. Seksityöläiset tulevat usein Itä-Euroopasta, Afrikasta ja Aasian maista.

Joukossa on myös suomalaisia. Nanna tunti prostituutio Jere Karalahti saavat vauvan - tyttö syntyy kesällä! Suomalainen mies Suomalainen mies on ruma ja köyhä. Hirvensalmen perhesurman teinipoika toipumassa - ei ole puhunut oma-aloitteisesti tapahtuneesta.

Vaihda tilauksesi Lue 2 viikkoa maksutta Kirjaudu sisään. Katso, kuinka mummo trollaa lihaksikasta fitness-väkeä: Kiellettyä on vain seksin ostaminen ihmiskaupan ja parituksen uhreilta sekä alle vuotiailta.

Järjestyslaki kieltää seksikaupan julkisilla paikoilla. Joskus halveksin miehiä, jotka käyvät luonani. Nautin siitä, että saan heidät kiemurtelemaan ja pyytämään ­lisää. Yritän ajatella, että minä hallitsen tilannetta, vaikka tietysti he ovat pomoja.

Näin pääset eroon rahastressistä! Teen melkein mitä vain, jos hinnasta sovitaan. Useimmat asiakkaistani kiihottuvat sitomisesta ja alistamisesta. Onneksi en ole enää vuosiin joutunut kohtaamaan sellaista.

Olen erittäin tarkka siitä, kenelle kerron työstäni. Vaadin asiakkailta ehdotonta luottamusta. Tuttaville selittelen kalliita hankintojani rikkailla miesystävillä.

Tavallaan se on totta. Totuutta en halua kertoa. Suomessa seksin myyjä on alinta kastia. Seksityö ei ollut unelma-ammattini, enkä koskaan uskonut tekeväni sitä näin pitkään. Unelmani oli löytää rikas aviomies ja elää kotirouvan elämää. Nykyään suhtaudun avioliittoon ja rakkauteen hieman kyynisesti. Minulla on ollut useita lyhyitä suhteita, mutta jostain syystä tavallinen perhe-elämä ei onnistu.

Jos unelmien prinssi löytyisi, lopettaisin seksi­palveluiden myymisen ja keskittyisin tuottamaan nautintoa miehelleni. Itsetuntoni oli pitkään miehiltä saatujen kommenttien varassa. Olen alkanut arvostaa itseäni vasta vanhemmiten. Tunnen myötätuntoa kehoani kohtaan. Se joutuu uhrautumaan rahan vuoksi.

Asiakkaan poistuttua menen kuumaan suihkuun ja ­pesen itseni hyväntuoksuisella saippualla. Puen ylleni­ pehmeän­ kylpytakin ja villasukat. Vapaa-ajalla seksi ei minua kiinnosta. Näin tunnet olosi seksikkääksi. Mieheni käy vieraissa, pitäisikö minunkin? Onko ok vietellä varattua? Kauneus ja terveys Voi Hyvin Terve. Tällaista on olla prostituoitu. Tällaista on olla prostituoitu Anna perusti yrityksen ja alkoi myydä seksiä. Lena haluaisi lopettaa prostituoituna, jos löytäisi hyvän parisuhteen.

Transsukupuolisia seksityöläisiä Helsingissä on esimerkiksi Malesiasta ja Etelä-Amerikasta. Suomessa käydään vain töissä, muutamia viikkoja tai kuukausia kerrallaan. Näin tunnet olosi seksikkääksi Mieheni käy vieraissa, pitäisikö minunkin? Erikssonin mukaan varsinainen paritus on muuttunut Suomessa EU-aikana. Firmat ottavat yleensä joitain kymmeniä prosentteja prostituoidun maksuista, Eriksson selittää.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *