Jutun selittävästä tyylistä huomaa, että drag oli Suomessa vielä varsin tuntematon käsite. Lisäksi jutussa on mainittu heterojen suuri määrä, joka oli varsin poikkeuksellista tuon ajan homobaarien näkökulmasta: Into välittyy jo ingressistä, jossa hehkutetaan ilmiön vastustamatonta imua myös valtaväestön keskuudessa: Kun ensin jonotti kiltisti pöytää pari kuukautta ja pulitti sen jälkeen suolaisen 45 kruunun [nykyrahassa noin 16 euron] sisäänpääsymaksun, pääsi aistimaan mannermaista tunnelmaa: N umeron alkaa perinteisenä playback-esityksenä, jossa Lindarw aukoo suutaan Basseyn tahtiin.

Tämän jälkeen ääni vaihtuu miesääneksi, ja samalla lentävät peruukki ja mekko. Jäljellä on paljasrintainen mies. Hän itse pohtii This is my life -numeron ehtymätöntä suosiota samannimisessä elämäkerrassaan näin [oma käännös]: Vaikka Tukholmaa käsittelevät suomalaisten homolehtien matkajutut keskittyivät kaupallisen tarjonnan esittelyyn, vapaudenkaipuun tyydyttämiseen ei aina tarvittu tukullista kruunuja.

Joskus riitti, että oli vain pokkaa. Tämä koski varsinkin osallistumista sateenkaariväen mielenosoituskulkueisiin, joita alettiin nähdä Tukholmankin kaduilla luvun lopulla. Ennen pitkää niistä kasvoi nykymuotoinen Tukholman Pride. Kaupungin ensimmäinen Pridea vastaava tapahtuma oli syyskuussa järjestetty Vapautuspäivän mielenosoitus frigörelsedemonstrationen sekä sitä seurannut puistojuhla Vasaparkenissa.

Jutusta käy ilmi paitsi tapahtuman yhdysvaltalaiset juuret myös sen kumouksellinen luonne [ks. Ensimmäisen Pride-kulkueen reitti kulki Kungsträdgårdenista läpi Tukholman keskustan ja kääntyi Sveavägeniltä Odengatanille kohti Vasaparkenia.

Nykyinen karnevaalihenki oli tuolloin vielä kortilla: Kolme nuorta lesbotyttöä kantaa päittensä päällä kangasta, joka kertoo homoseksualistien mielenosoituksesta, megafoonit [sic] kertovat uteliaille tukholmalaisille mielenosoituksen tarkoituksesta, kutsuvat heitä mukaan Vasa-puiston juhlaan. Jaamme kadunvarsilla töllisteleville ihmisille monisteita, joissa yhteisestä asiastamme kerrotaan perusteellisemmin.

Ei liberaalissa Ruotsissa — mutta viileän torjuvasti iso osa ihmisistä meihin suhtautuu. Joku sentään vilkuttaa iloisesti, huutaa rohkaisevan huudon. Mielenosoituksen päätyttyä koitti puistojuhla, jonka nykynäkökulmasta erikoinen kapinahengen ja Kajaanin runoviikon yhdistelmä piiskaa kirjoittajan lähes hurmoshenkeen: Nyt Suomi on paikka, johon venäläismatkailijat tulevat marssimaan Pride-kulkueessa ja jossa osoitetaan mieltä Venäjän suurlähetystön edessä maan homovainojen vuoksi.

Vielä —luvuilla suomalaishomot pyhiinvaelsivat kuitenkin naapurimaahan vapautumaan. Juttu loihtii esiin suorastaan elokuvamaisen eläviä kuvia, joihin on tallentunut sateenkaaren jokainen raita: Myös tässä vuoden Priden puistojuhlassa esiintyi Jan Hammarlund, joka oli Wikipedian mukaan yksi Ruotsin ensimmäisistä julkihomoista ja maan homoliikkeen keulahahmoja luvulla.

Kallen edellä hehkuttama patriarkaalisen koneiston murskauslaulu oli nimeltään Jag hatar patriarkatet Suomalaisnäkökulmasta kiinnostavampi on kuitenkin kappale nimeltä Ville , joka kuultiin ensimmäisen kerran Tukholman gay-radiossa kesällä Kappaleen minäkertoja on rakastunut koulukaveriinsa Villeen, tuohon hunajalta maistuvaan ilmestykseen, jonka kanssa kertoja kuhertelee pukuhuoneessa niin, ettei jumppatunnille meinaa ehtiä. Vanhemmat eivät tajua, opettaja ei tajua, kuraattori ei tajua.

Mutta puistossa kelpaa sentään makoilla kesätuulen kutitellessa, kun veri kohisee suonissa ja kuume nousee. Eiköhän siis yhdytä lauluun ja nautita tovi vuoden puistojuhlan tunnelmista ennen kuin suomalaispoikien matka jatkuu Kööpenhaminaan. Matkalla rapakon takana Terveisiä poikien paratiisista: Homohistoriallinen Tukholma — puistot, baarit ja pisuaarit Homohistoriallinen Helsinki 1—12 Teikäläisten turku — varsinaissuomalaista homohistoriaa Vaasan farssi — pohjalaista pervohistoriaa Yksi vihreä enkeli, kiitos!

Instagay Grindr Penis Viisut 1 , Viisut 2. Pervo on jäänyt kiinni housut kintuissa! Seuraa todellinen walk of shame , jonka aikana kiroan kavioiden lailla kopsuvia kenkiäni. Paraskin porno-ori, tuumin ja astun vielä yhteen portaikkoon. Siellä on kaappi, johon joudun jättämään myös muistikirjani, tuon viimeisenkin rekvisiitan, jolla olen epätoivoisesti yrittänyt viestiä olevani täällä kyllä ihan oikealla asialla. Kun lukusalin virkailija lopulta laskee eteeni kymmenisen tiiliskiven paksuista vuosikertaa Kalle -lehtiä, luovutan.

Hyvä on, hyvä on! Olen tullut Kansalliskirjastoon lukemaan pornoa. Mutta tästä on seksi kaukana. Pornoa ja politikkaa Vanhoista suomalaisista homolehdistä muistetaan nykyisin lähinnä Psyke ry: Harvemmin kuulee sen sijaan muisteltavan Kallea — varsinkaan kaihoisasti.

Lehtikeisari Urpo Lahtisen luotsaaman Lehtimiehet Oy: Nimi oli tietysti lainattu kulttihomo Monsieur Mosselta , mutta muuten lehdellä oli yhtä vähän tekemistä Mossen kanssa kuin mitä Urkki - ja Manu -pornolehdillä oli omien kaimojensa kanssa. Niitä Kallessa toki riitti, mutta varsinkin alkuvuosina sivuilla harjoitettiin myös aktiivista kansalaisvaikuttamista ja esitettiin radikaalejakin poliittisia näkemyksiä.

Toistuvana aiheena ja kritiikin kohteena oli esimerkiksi suomalaishomojen kohtaama syrjintä, joka oli myös yhteiskunnan legitimoimaa rikoslain kehotuskieltopykälän, heteroseksiin verrattuna korkeamman suojaikärajan ja homoseksuaalisuuden sairausleiman vuoksi. Kalle tarjosi näille ahtaille asenteille vastapainoa julistamalla gay power -henkistä vapaan seksuaalisuuden ilosanomaa, jota se maahantoi suoraan San Franciscosta ja muista maailman meikäläismetropoleista.

Niiden rinnalle tuli —lukujen vaihteesta lähtien myös kotimaan matkajuttuja osoituksena siitä, että aidsia edeltäneelle ajalle tyypillinen homojen seksuaali-irrottelu sujui myös täällä Pohjantähden alla. Kalle toimi lisäksi jo varhain portaalina suomalaishomoille räätälöityihin kaupallisiin palveluihin. Järjestötoimijoiden, eli Psyken ja Setan, tanssien lisäksi lehdessä mainostettiin nimittäin ahkerasti kaupallisten toimijoiden järjestämiä disko-, drag show- ja saunailtoja sekä ulkomaanmatkoja.

Varsinkin seuramatkatarjonnan kautta Kallen voidaan ajatella avartaneen monen meikäläisen maailmaa täysin uudella tavalla. Kallen homosivuja lukiessa avautuivat epäilemättä myös monen heteron silmät.

Koska sivut ilmestyivät osana heteropornolehteä, niiden voidaan ajatella raivanneen homoseksuaalista tilaa keskelle heteroseksuaalista ala kulttuuria. Erityisen merkittävää tämä oli, kun ajatellaan Kallen levikkiä ja lukijakuntaa.

Suomalaisen aikuisviihteen veteraanin Timo Korpin kirjasta Lihaa säästämättä selviää, että Kallen levikki oli parhaimmillaan   kappaletta ja että pornolehtien pääasiallinen lukijakunta koostui ammattikoulun käyneistä 18—vuotiaista poikamiehistä.

Heistä monet kohtasivat ensimmäiset homonsa ehkä juuri Kallen sivuilla. Seksikeskeisyyden vuoksi Kallen ja sen oheisjulkaisun Mossen vastaanotto oli hyvin negatiivista varsinkin Seta-lehdessä , joka teki kaikkensa muuttaakseen vallitsevia ennakkoluuloja esimerkiksi aids-kriisin keskellä ja torjuakseen epidemiaa.

Seksikeskeisillä jutuillaan Kallen voidaan toki väittää tehneen homoille karhunpalveluksen, koska jutut vahvistivat heterojen keskuudessa muutenkin vallinnutta mielikuvaa puskissa panevista peppupojista.

Seksikeskeinen ihmiskuva oli Kallessa universaali, ja lehti pyrki osaltaan taistelemaan meidän kaikkien naimaluvan puolesta. Tässä jutussa tarkastelen Kallen homosivujen sisältöä sekä suhdetta muihin suomalaisiin homolehtiin ja kentän toimijoihin. Materiaali koostuu vuosina — julkaistuista Kalle -lehdistä, joiden rinnalle nostan poimintoja myös Ysikutosesta ja Seta-lehdestä.

Sen jälkeen homot vilahtelivat ja ennen kaikkea vilauttelivat kaikissa selaamissani Kansalliskirjaston Kalleissa aina vuoden loppuun saakka. Pornon sijasta sitä voisi kutsua esileikiksi, joka valmisti Kallen lukijoita siihen, mitä jatkossa olisi luvassa ja miksi. Minua sykähdyttävät täsmälleen samat diskorytmit kuin ketä tahansa vähän alle vuotiasta. Kun soulin syke jymisee Helsinki Clubin tai minkä tahansa muotidiskoteekin kaiuttimista, kylmät väreet kulkevat välittömästi pitkin selkäpiitäni.

Ne ovat rytmejä jotka vievät väistämättä mukanaan, tanssittavat — ja kiihottavat! Silmäni etsivät sopivaa partneria ravintolasalin pimeässä.

Löydän etsimäni silmät, katseen joka kääntyy hetkeksi pois… mutta palaa hetken kuluttua arasti takaisin minuun päin. Minä haluan hakea hänet tanssilattialle, olla hetken hänen partnerinsa, löytää yhteisen rytmin, tuokion mittaisen läheisyyden… Mutta minä en voi sitä tehdä — en sen ihmisen kanssa, jota nyt katson syvälle tummiin, arkoihin, kauniisiin silmiin. Me emme saa rakastella. Me emme saa koskettaa toisiamme. Minä en saa, sillä tuo suloinen olento on poika, samaa sukupuolta kuin minäkin.

Vajoan tympääntyneenä tuoliini ja kaipaan kauas Suomesta, Kööpenhaminan [homoyökerho] Madame Arthuriin, Amsterdamin lukuisiin klubeihin, Las Palmasiin, Caprille…. Vuoden Suomessa kahden miehen rakastelu ei toki ollut enää laissa kiellettyä, mutta asenteiden ahtauden vuoksi samasukupuolisen rakkauden liikkumatila tuntui kirjoittajasta yhä tavattoman pieneltä.

Heteroravintolassa ei sopinut olla avoimesti homo, ja yleinen mielipide lähti siitä, ettei homojen sopinut tehdä mitään edes suljettujen ovien takana. Lopuksi jutun kirjoittaja kuitenkin saa ihailemansa pojan mukaansa ja esittää suorastaan uhmakkaan vetoomuksen: Unohdetaan tämän maan moraalisäännöt, ollaan kahden.

Rakastellaan niinkuin [sic] muutkin. Meillä on siihen täysi oikeus. Sanat oli todennäköisesti suunnattu yhtä paljon Kallen hetero- kuin homolukijoillekin. Homoille sanat toimivat voimapuheena, ja heteroille ne pyrkivät perustelemaan sen, miksi heidän pornobuffetiinsa katettaisiin jatkossa lautanen myös homoille. Siinä todetaan, että suomalainen yhteiskunta vainoaa lainmuutoksesta huolimatta edelleen seksuaalisia vähemmistöjään vrt.

Juttuun haastateltu Pekka kertoo menettäneensä homouden vuoksi työpaikan, koska yhteiskunta ei vieläkään hyväksy homojen näkyvyyttä lukuun ottamatta sääntöä vahvistavaa poikkeusta: Joku Monsieur Mosse voi pelleillä julkkis-homona kaupallisista syistä, mutta meille muille se on edelleen mahdotonta.

Traaginen naamioleikki saa jatkua. Ainoana henkireikänään Pekka näki ulkomaanmatkat Manner-Eurooppaan ja Välimerelle, ja Kallen homosivujen voidaan sanoa profiloituneen nimenomaan tämän reiän esittelijänä ja kaupittelijana.

Sieltä kun löytyi homodiskojen lisäksi meikäläisten oma kaupunginosa homomaitokauppoineen kaikkineen sekä ennen kaikkea avoimuutta ja onnea ilman syyllisyydentuntoja: Terveisiä poikien paratiisista — miljoonakaupungista, joka kuhisee MEITÄ — kauniita, ihania, vapaita ja vapautuneita ihmisiä.

Nuoria ja vanhoja, valkoisia ja mustia, homoja ja lesboja! Tätä valtavaa ihmisjoukkoa yhdistää asia, joka on meille keskeisempi kuin kaikki muut. Homojen vastustajien kutsuminen sikamaisiksi pikkuporvareiksi ja vallankumouksen lupailu ovat esimerkkejä siitä, miten Kalle valoi meikäläisiin taistelutahtoa Ysikutoseen ja Seta-lehteen nähden poikkeuksellisen kovin painotuksin. Seuraava kappale oli varmuuden vuoksi lihavoitu: Homoseksualistit eivät kuitenkaan enää naismaisesti alistu väkivaltaan.

Se vastaa hyökkäyksiin samalla mitalla, väkivallalla ja tarvittaessa aseellisillakin vastaiskuilla. Homoseksualistit harjoittelevat kaikkialla Yhdysvalloissa itsepuolustusta, karatea, nyrkkeilyä, jopa aseiden käyttöä.

Yhtä militanttia homopuhetta ei varmasti ollut Suomessa kuunaan kuultu — varsinkaan julkaisussa, jonka levikki pyöri lähes neljännesmiljoonassa.

Tämä oli kuitenkin vain ääriesimerkki, ja myöhempinä vuosina Kalle kävi kansalaisoikeustaistelua etupäässä makuuhuoneesta käsin. Siinäkin se seurasi tiiviisti kansainvälistä esimerkkiä, kuten vaikkapa aiemmasta New York -jutusta voi lukea. Kun kahdesta tuli kansa. Toistuvissa matkajutuissaan Kalle toisaalta maahantoi Suomeen aidsia edeltäneelle ajalle tyypillistä homoseksiutopiaa ja toisaalta loi sitä. Jälkimmäisestä on esimerkkinä se, miten estottomasti lehdessä kaluttiin luvun alusta lähtien suomalaisia kaupunkeja ja kohtaamispaikkoja ja miten lehden sivuilla tarjottiin suomalaislukijoille seksilomavinkkejä ja jopa seksilomia muiden kaupallisten toimijoiden kautta.

Erona vain oli se, että Ysikutonen joutui Psyken pää-äänenkannattajana hillitsemään hilujaan tarjotakseen jotakuinkin uskottavaa vastapainoa tuiki asialliselle Seta-lehdelle. Viimeksi mainitussa kun ei todellakaan kerrottu, miten lukija voi voimaantua maailman metropolien homopuistoissa neljäs puska vasemmalta käsin. Ysikutosen matkajutut kyllä ohjasivat lukijat oikeaan puskaan ynnä baareihin ja saunoihin, mutta niissä yhdessäkään ei herkuteltu kirjoittajien tai lukijoiden omilla seksikokemuksilla.

Juuri tässä piili markkinarako, jota pornolehden sopi takoa. Hänen majapaikkanaan oli  Europeiskaja-hotelli, josta oli vain parin minuutin kävelymatka homojen suosimaan Katariina Suuren puistoon. Tällä ja muilla jutuillaan Kalle osoitti, että seksi toden totta on ihmiskunnan hauskimpia asioita. Tämä kuvasti sitä, että kansainvälisen homokulttuurin läpäissyt seksuaalinen vapautuminen oli muuttumassa eksoottisesta matkamuistosta arkitodellisuudeksi myös aavan meren tällä puolen.

Jos vielä vuonna kysyttiin, pakenevatko homoseksualistit Suomesta, nyt kotimaassakin tuntui olevan enemmän tilaa hengittää. Aikojen muuttumista pohdittiin jutussa näin: Suomi on viime vuosina esiintynyt usein eurooppalaisten lehtien, eikä vähiten gay-lehtien palstoilla vanhoillisten, homoseksualistien syrjintää koskevien suomalaisasenteittensa ja kaksinaismoralististen homoseksuaalilakiensa ansiosta.

Kun ajatellaan sallivuuden ja vapaamielisyyden suovia nautinnollisia ihmissuhteita, voi vain todeta, että Suomi on jo pelkästään Pohjoismaissa selvästi jäljessä. Silti, kyllä Härmänkin pojan rinnassa sykkii lämmin sydän. Hänen juroutensa sekä suomalaisen elämäntavan aiheuttamat estonsa karisevat viimeistään silloin, kun pääsee toisenlaiseen, estottomaan ja iloisesti käyttäytyvään seuraan. Paikkoihin, joita Suomesta ei luulisi löytyvän ollenkaan.

Ne kaikki olivat vielä muissa ravintoloissa tiettyinä iltoina järjestettyjä tilaisuuksia — Suomen ensimmäisen varsinaisen homobaarin Gay Gambrinin avautumistahan saatiin odotella vielä nelisen vuotta [ks. Helsingin Diana-clubissa musiikki kaikaa nauhalta. Värivalot, diaheittimet, luovat omaa viehkon villiä fiilistänsä.

Lavalle tulee karvarintainen kaveri, alkaa esittää; aukoo suutaan laulun tahtiin, elehtii. Lanne hurmaa, käsi tekee kaarteen, norsunluurunkoinen kukkakoristeinen viuhka heilahtaa tyylikkäästi. Iltapuku on punainen ja pitkä. Peruukki vaalea, kihartuva, kukin koristeltu. Meikki on sitä luokkaa, että joko kasvotaiteen erikoiskurssi on suoritettu arvosanalla erinomainen — tai sitten sivellin luontuu käteen syntyjään.

Rinnat on muokattu paikalleen, pehmeän muodon antaa kiinteän massan päälle puhallettu — kortonki! Kullankeltaiset rintakarvat rehottavat syvään, syvään uurretun iltapuvun kaula-aukosta.

Nyt jutun kirjoittajat olivat kuitenkin tulleet katsomaan tavallista gay-keskiviikkoiltaa ilman sen kummempia tehosteita.

Yhdeksän jälkeen ihmisiä saapuu sisään jo tasaisesti, katseet liukuvat, puheensorina yltyy, pikkupeput, farkut ja teryleenit heiluvat, ilmapiiri tihenee. Rytmikäs ja hyvin valittu diskomusiikki tunkeutuu luihin ja ytimiin. Jäämme ravintolasalin ovelle ihmettelemään eteemme aukeavaa väenpaljoutta, talo on tupaten täynnä, niin poikia kuin tyttöjäkin, vapaita paikkoja ei näy missään.

Musiikki on hyvää, jatkuvatempoista, mannermaista, ihmiset tanssivat tanssimisen ilosta. Farkut ja sporttarit tuntuvat olevan rautaa. Siksi Studio on tällä hetkellä ehdoton in Helsingin gay-piireissä. Kyse oli Erkki Juhanin Ravintola Kaisaniemessä järjestämistä diskoilloista, joista voi lukea myös aiemmasta blogikirjoituksesta sekä QX. Ysikutosestakin tutun Antinous-nimimerkin jutussa kerrotaan diskon avajaisillasta näin: Illan mittaan selvisi, etteivät vain paikan ulkonaiset puitteet olleet erilaisia muihin gay-diskoihin verrattuna, vaan myös järjestäjät olivat uusia.

Erikoismaininnan ansaitsee nuori disc-jockey, joka todella sai aremmatkin vaihtamaan kaljapullonsa ja drinkkinsä parkettiin. Sitä paljasta pintaa, tuli uimastadikan sauna mieleen. Shown taiteellisuus oli kyllä ehkä joillekin liikaa, mutta monet puolituntisen aikana nähdyt korkeatasoiset näyttelijäsuoritukset hämmästyttivät taas erilaisuudellaan toisia.

Täydet oikeudet, suuri baari. Sydän hieman väristen astuin tunnelmalliseen, hämyisästi valaistuun ravintolasaliin, jossa jo nyt oli enemmän ihmisiä kuin aikaisemmin edes olin osannut kuvitella. Ja lisää tuli koko ajan. Lauantai on suosittu ilta. Eteisen seinältä löytyi suuria tiedotuksia Club Cabaretin järjestämistä matkoista kaikille kiinnostuneille.

Ravintolasalin muoto ihmisineen taas oli mielestäni jotain ainutlaatuista, ja mursuviiksinen englantia puhuva tiskijukka, aivan kun ei Suomessa olisikaan. Vieressäni istuva kaveri, Hannu, oli mukava ja hän hymyili kauniilla valkoisilla hampaillaan niin, etten tiennyt mihin käteni panisin.

Tempaan Hannun mukaan parketille, johon suuren tungoksen vuoksi hädin tuskin mahdumme. Kohta tulee jo aamu, mutta vauhti vain jatkuu, aamukahteen asti. Silti viimeiset hitaat tulevat aikanaan ja pääsen painautumaan tiiviisti Hannun lämpöistä olemusta vasten. Hän maistuu hyvältä, mieheltä. Seta -lehden työryhmän kirjoittamassa jutussa kutsutaan Club Dianaa peitenimeksi, jonka alla harjoitettiin monenlaista hämäräbisnestä: Uuden laitteen sähköposti helsinki sexi saitti Viesti rikkoo tai Oulun eden esiintyjät horoskooppi luonne; ; Question.

Priscila Herd Comments Off on Naisen orgasmi video matkaseuraa vailla matkaseuraa vailla alaston pillu, älkää välittäkö näistä suomi porno videoita stadion. Jos lykkäät ja lykkäät matkalle lähtöä seuran puutteen takia. Pano Skräbböle Haalahjat Suomalaiset seksivideot tatuointi galleria. Omia seksi hierontaa vaasasta. Hieronta viyti sex videot kanavat ja muut. Saksalainen nainen rintoja ja pillu saa kyrpää. Suomalainen Laura saa kyytiä mustalta miehelt. Pippelit ilmainen video lääkäri tutkii pissaa joukkoraiskaus sex seksiä vanhempi nainen pyllistää videot ilmaiset Thaihieronta levi teini sex lotta teini Seksileluja alaikäisille heti iso fritsu kuvahaku penis video vanhat naiset.

Kaikki seksiasennot kuvia neekerin spermat sisään minna Pisin mitattu parinvaihto savonlinna you tubesuomi you tube suomiporno herkku. Keskustelu24 · Seksi · Mieskunto; "Herne" kivespussissa Se on pussin sisällä muttei kiinni kiveksessä.

: Seksilelu esittely matkaseuraa vailla

Seksilelu esittely matkaseuraa vailla 976
LAHDEN HUORAT EROTIIKKA FILMI Nuoria ja vanhoja, valkoisia ja mustia, homoja ja lesboja! Ei liberaalissa Ruotsissa — mutta viileän torjuvasti iso osa ihmisistä meihin suhtautuu. Kirjoitin aineisiin kaiken maailman noloja paljastuksia ja itsetilityksiä. Toistuvissa matkajutuissaan Kalle toisaalta maahantoi Suomeen caligula brothel berlin sihteeriopisto escorts edeltäneelle ajalle tyypillistä homoseksiutopiaa ja toisaalta loi sitä. Meikki on sitä luokkaa, että joko kasvotaiteen erikoiskurssi on suoritettu arvosanalla erinomainen — tai sitten sivellin luontuu käteen syntyjään. Samalla hän myöntää, että operaatio oli eettisesti ongelmallinen, koska kritiikki saunaa kohtaan oli mahdollista tulkita puuttumiseksi elinkeinonvapauteen sekä homoihin kohdistuvien pakkokeinojen tukemiseen. Vaikka Tukholmaa käsittelevät suomalaisten homolehtien matkajutut keskittyivät kaupallisen tarjonnan esittelyyn, vapaudenkaipuun tyydyttämiseen ei aina tarvittu tukullista kruunuja.
Seksilelu esittely matkaseuraa vailla 381
IHA EE SUOMEN SEKSIKKÄIMMÄT NAISET Minua sykähdyttävät täsmälleen samat diskorytmit kuin ketä tahansa vähän alle vuotiasta. Kalle itse esitteli alkuvuosien seksilelu esittely matkaseuraa vailla poliittisia irtiottoja lukuun ottamatta homoseksuaalisuutta juuri näiden yhden — etten sanoisi tuhannen ja yhden — yön tarinoiden kautta. Tällä ja muilla jutuillaan Kalle osoitti, että seksi toden totta on ihmiskunnan hauskimpia asioita. Matkalla rapakon takana Ysikutosen matkajutuista Suomalaispoikia maailmalla: Siellä on kaappi, johon joudun jättämään myös muistikirjani, tuon viimeisenkin rekvisiitan, jolla olen epätoivoisesti yrittänyt viestiä olevani täällä kyllä ihan vaginahieroja etsin naisystävää asialla. Kun ensin jonotti kiltisti pöytää pari kuukautta ja pulitti sen jälkeen suolaisen 45 kruunun [nykyrahassa noin 16 euron] sisäänpääsymaksun, pääsi aistimaan mannermaista tunnelmaa:
Sex workers finland pussy hairy sex Selvitäkseni siitä sulkeuduin ja käyttäydyin ikään kuin minulla ei olisi normaalien ihmisten tarpeita. Nuorella Lindarwilla oli sulattelemista, kun hän seurasi vanhempia miehiä tanssimassa foxtrotia ja hitaita: Samalla tunnustetaan lehden merkitys suurten massojen tavoittajana: Ysikutosen matkajutut kyllä ohjasivat lukijat oikeaan puskaan ynnä baareihin ja saunoihin, mutta niissä yhdessäkään ei herkuteltu kirjoittajien frenulum repeämä treffit kuopio lukijoiden omilla seksikokemuksilla. Kikka homomiehen tuntojen tulkkina Mun hölmö nuori sydän: Reppuni revittiin ja pyöräni rikottiin toistuvasti. Confettin lisäksi suomalaisissa homolehdissä pöhistiin luvulla Ship Club -nimisestä diskosta Södra Hamnvägen
Jaamme kadunvarsilla töllisteleville ihmisille monisteita, joissa yhteisestä asiastamme kerrotaan perusteellisemmin. Juttu loihtii esiin suorastaan elokuvamaisen eläviä kuvia, joihin on tallentunut sateenkaaren jokainen raita: Ja fiktiivisinä siksi, että seksikokemusten kuvailussa on usein melkoista kalavaleen makua — Caesar kun onnistui aina nappaamaan pelkästään suuria vonkaleita. Lehtikeisari Urpo Lahtisen luotsaaman Lehtimiehet Oy: Kohtasin lukemattomia kertoja henkistä ja fyysistä väkivaltaa.

Kikka homomiehen tuntojen tulkkina Mun hölmö nuori sydän: Lähettänyt Hulivilipoika klo Kohteen lähettäminen sähköpostitse Bloggaa tästä! Matkajutun ensimmäisessä osassa risteilyemäntä Hulivilipoika saatteli lukijansa Svea-papan syliin iloitsemaan —luvun Tukholmasta. Niin kuumia, että ne kiellettiin lopulta lailla!

Suomessa ei ollut vielä luvulla varsinaisia homobaareja, joten jo ensimmäisessä suomalaisen homolehden Tukholma-jutussa hehkutetaan kaupungin menomestoja.

Jälkimmäisestä hän kertoili näin: Huomattavasti maineikkaampi paikka oli kuitenkin City Club, jonka Wikipedia -sivulla kerrotaan sen olleen Ruotsin ensimmäinen yksityinen homoklubi. Vuodet — klubi toimi osoitteessa Döbelnsgatan 3 ja sen jälkeen satunnaisemmin osoitteissa Döbelnsgatan 3 ja 4.

Ysikutosen jutussa klubin osoitteeksi on mainittu Döbelnsgatan 4, joten Hans-Pjotr vieraili klubilla vasta säännöllisen klubitoiminnan päätyttyä. Dagens Nyheterissä  vuonna julkaistussa klubikulttuurijutussa kerrotaan alkuperäisen City Clubin olleen luvun ykköspaikka.

Sen vetovoimatekijöinä olivat oma koreografi ja baletti, väri-tv sekä kaiuttimista pauhannut iskelmätähti Towa Carsonin musiikki. Säfbom oli jutun mukaan kiinnostunut yhteistyöstä suomalaisten kanssa, ja Psyke ry: Ja kun vilauttelut oli vilauteltu, meikäläismatkaajille oli luvassa melkoinen elämys: Saman vaikutelman saa ruotsalaisen draglegendan Christer Lindarwin elämäkerrasta This is my life Siinä hän kertoo vuodesta , jolloin hän muutti tuoreena ylioppilaana Eskilstunasta Tukholmaan opiskelemaan ja löysi itsensä sekä ihmisenä että City Clubilta.

Sunnuntai-iltaisin auki ollut City Club oli Lindarwin suosikkipaikka, ja sinne päästäkseen hän palasi Eskilstuna-viikonloppujen vietosta aina jo iltapäiväjunalla äidin kummasteluista huolimatta.

Myöhemmin äiti löysi Lindarwin tavaroiden joukosta City Clubin jäsenkortin, ja niin siitä tuli myös pääsylippu ulos kaapista. Pian yksinhuoltajaäidin suru pojan kovasta kohtalosta vaihtui iloon tämän menestyksestä Ruotsin showmaailmassa.

Mutta siitä lisää tuonnempana. Uusista ravintoloista kuumin oli sillä Ivanhoe Birger Jarlsgatan 24 , jonka lähes loisteliaissa tiloissa saattoi nähdä yhdellä kertaa toistasataa henkeä: Jutun ensimmäisessä osassa mainitsin jo, miten yksimielisen ylistävästi suomalaishomot yleensä kuvailivat rakasta naapurimaata.

Kirjoittajan mukaan Tukholma tarjosi samasukupuoliselle rakkaudelle upeat mutta sieluttomat puitteet. Ainakin Ivanhoen kaltaisessa trendipaikassa hinttiskeneä tuntuivat dominoivan koppavat neidit: Pipenissä oli ravintolapuoli ja tanssitilat, ja se oli ensimmäinen hienostopaikka, johon homotkin pääsivät juhlimaan tiettyinä päivinä.

Tarkemmin paikan henki on tallentunut Christer Lindarwin This is my life -elämäkertaan, koska Piperska Muren oli nuoren Lindarwin kantapaikkoja City Clubin ohella. Hän mainitsee, että toisessa salissa tanssittiin diskoa, kun taas toisessa soivat urut ja ikivihreät. Nuorella Lindarwilla oli sulattelemista, kun hän seurasi vanhempia miehiä tanssimassa foxtrotia ja hitaita: Vanhojen ukkojen lisäksi Pipen osasi villitä myös suomalaisnuoria: Juttuun haastatellut Amanda ja Håkan vannoivat futurismin ja uusromantiikan nimeen, ja tässä katsannossa Timmy oli auttamattoman sammaloitunut.

Amanda puolestaan kuvasi Timmyä näin [oma käännös]: Coolimpaa menoa tarjosi Ysikutosen kesäoppaissakin mainittu Gay Club Confetti, joka oli osoitteessa Grev Turegatan 11 toiminut ravintola ja disko.

Paikka on tuttu myös Jonas Gardellin aids-trilogiasta ja siitä tehdyssä tv-sarjassa, jonka diskokohtaus sijoittuu nimenomaan Confettiin. Confettin lisäksi suomalaisissa homolehdissä pöhistiin luvulla Ship Club -nimisestä diskosta Södra Hamnvägen Dagens Nyheterissä vuonna ilmestyneessä ravintolajutussa Ship Clubia kutsutaan suoraan nahkahomopaikaksi.

Jutun mukaan sen kanssa samoissa tiloissa joskin eri päivinä toimi myös rockklubi Electric Garden sekä jokin risteilyturisteja palvellut kuppila. Ei siis ihme, että asiakkaat eksyivät aina välillä täysin väärään paikkaan, ja seurauksena oli tahattoman koomisia tilanteita.

Tahallista komiikkaa taas tarjosi vuosina — toiminut After Dark -klubi David Bagares gata 4 , jossa pääsi nauttimaan meikäläisittäin harvinaisesta herkusta: Ruotsiin drag oli rantautunut jo vuonna , kuten Kalle Westerling kertoo kirjassaan La dolce vita: Alan pioneerina toimi edellä vilahdellut Christer Lindarw, joka oli myös yksi After Dark -klubin perustajista.

Westerlingin kirjasta voi lukea, miten klubista muodostui nopeasti kaupungin kuumin paikka, jossa parveili julkkiksia, kuninkaallisia ja kansainvälisiä poptähtiä. Seitsemänkymmentä- ja kahdeksankymmentäluvun vaihteessa After Dark kasvoi ulos neljän seinän sisältä ja jatkoi elämäänsä showryhmänä, josta on muodostunut Ruotsissa kansallinen instituutio. Jutun selittävästä tyylistä huomaa, että drag oli Suomessa vielä varsin tuntematon käsite.

Lisäksi jutussa on mainittu heterojen suuri määrä, joka oli varsin poikkeuksellista tuon ajan homobaarien näkökulmasta: Into välittyy jo ingressistä, jossa hehkutetaan ilmiön vastustamatonta imua myös valtaväestön keskuudessa: Kun ensin jonotti kiltisti pöytää pari kuukautta ja pulitti sen jälkeen suolaisen 45 kruunun [nykyrahassa noin 16 euron] sisäänpääsymaksun, pääsi aistimaan mannermaista tunnelmaa: N umeron alkaa perinteisenä playback-esityksenä, jossa Lindarw aukoo suutaan Basseyn tahtiin.

Tämän jälkeen ääni vaihtuu miesääneksi, ja samalla lentävät peruukki ja mekko. Jäljellä on paljasrintainen mies. Hän itse pohtii This is my life -numeron ehtymätöntä suosiota samannimisessä elämäkerrassaan näin [oma käännös]: Vaikka Tukholmaa käsittelevät suomalaisten homolehtien matkajutut keskittyivät kaupallisen tarjonnan esittelyyn, vapaudenkaipuun tyydyttämiseen ei aina tarvittu tukullista kruunuja.

Joskus riitti, että oli vain pokkaa. Tämä koski varsinkin osallistumista sateenkaariväen mielenosoituskulkueisiin, joita alettiin nähdä Tukholmankin kaduilla luvun lopulla. Ennen pitkää niistä kasvoi nykymuotoinen Tukholman Pride. Kaupungin ensimmäinen Pridea vastaava tapahtuma oli syyskuussa järjestetty Vapautuspäivän mielenosoitus frigörelsedemonstrationen sekä sitä seurannut puistojuhla Vasaparkenissa. Jutusta käy ilmi paitsi tapahtuman yhdysvaltalaiset juuret myös sen kumouksellinen luonne [ks.

Ensimmäisen Pride-kulkueen reitti kulki Kungsträdgårdenista läpi Tukholman keskustan ja kääntyi Sveavägeniltä Odengatanille kohti Vasaparkenia. Nykyinen karnevaalihenki oli tuolloin vielä kortilla: Kolme nuorta lesbotyttöä kantaa päittensä päällä kangasta, joka kertoo homoseksualistien mielenosoituksesta, megafoonit [sic] kertovat uteliaille tukholmalaisille mielenosoituksen tarkoituksesta, kutsuvat heitä mukaan Vasa-puiston juhlaan. Jaamme kadunvarsilla töllisteleville ihmisille monisteita, joissa yhteisestä asiastamme kerrotaan perusteellisemmin.

Ei liberaalissa Ruotsissa — mutta viileän torjuvasti iso osa ihmisistä meihin suhtautuu. Joku sentään vilkuttaa iloisesti, huutaa rohkaisevan huudon. Mielenosoituksen päätyttyä koitti puistojuhla, jonka nykynäkökulmasta erikoinen kapinahengen ja Kajaanin runoviikon yhdistelmä piiskaa kirjoittajan lähes hurmoshenkeen: Nyt Suomi on paikka, johon venäläismatkailijat tulevat marssimaan Pride-kulkueessa ja jossa osoitetaan mieltä Venäjän suurlähetystön edessä maan homovainojen vuoksi.

Vielä —luvuilla suomalaishomot pyhiinvaelsivat kuitenkin naapurimaahan vapautumaan. Juttu loihtii esiin suorastaan elokuvamaisen eläviä kuvia, joihin on tallentunut sateenkaaren jokainen raita: Myös tässä vuoden Priden puistojuhlassa esiintyi Jan Hammarlund, joka oli Wikipedian mukaan yksi Ruotsin ensimmäisistä julkihomoista ja maan homoliikkeen keulahahmoja luvulla.

Kallen edellä hehkuttama patriarkaalisen koneiston murskauslaulu oli nimeltään Jag hatar patriarkatet Suomalaisnäkökulmasta kiinnostavampi on kuitenkin kappale nimeltä Ville , joka kuultiin ensimmäisen kerran Tukholman gay-radiossa kesällä Kappaleen minäkertoja on rakastunut koulukaveriinsa Villeen, tuohon hunajalta maistuvaan ilmestykseen, jonka kanssa kertoja kuhertelee pukuhuoneessa niin, ettei jumppatunnille meinaa ehtiä.

Vanhemmat eivät tajua, opettaja ei tajua, kuraattori ei tajua. Mutta puistossa kelpaa sentään makoilla kesätuulen kutitellessa, kun veri kohisee suonissa ja kuume nousee. Eiköhän siis yhdytä lauluun ja nautita tovi vuoden puistojuhlan tunnelmista ennen kuin suomalaispoikien matka jatkuu Kööpenhaminaan. Matkalla rapakon takana Terveisiä poikien paratiisista: Homohistoriallinen Tukholma — puistot, baarit ja pisuaarit Homohistoriallinen Helsinki 1—12 Teikäläisten turku — varsinaissuomalaista homohistoriaa Vaasan farssi — pohjalaista pervohistoriaa Yksi vihreä enkeli, kiitos!

Instagay Grindr Penis Viisut 1 , Viisut 2. Pervo on jäänyt kiinni housut kintuissa! Seuraa todellinen walk of shame , jonka aikana kiroan kavioiden lailla kopsuvia kenkiäni. Paraskin porno-ori, tuumin ja astun vielä yhteen portaikkoon. Siellä on kaappi, johon joudun jättämään myös muistikirjani, tuon viimeisenkin rekvisiitan, jolla olen epätoivoisesti yrittänyt viestiä olevani täällä kyllä ihan oikealla asialla.

Kun lukusalin virkailija lopulta laskee eteeni kymmenisen tiiliskiven paksuista vuosikertaa Kalle -lehtiä, luovutan. Hyvä on, hyvä on! Olen tullut Kansalliskirjastoon lukemaan pornoa. Mutta tästä on seksi kaukana. Pornoa ja politikkaa Vanhoista suomalaisista homolehdistä muistetaan nykyisin lähinnä Psyke ry: Harvemmin kuulee sen sijaan muisteltavan Kallea — varsinkaan kaihoisasti. Lehtikeisari Urpo Lahtisen luotsaaman Lehtimiehet Oy: Nimi oli tietysti lainattu kulttihomo Monsieur Mosselta , mutta muuten lehdellä oli yhtä vähän tekemistä Mossen kanssa kuin mitä Urkki - ja Manu -pornolehdillä oli omien kaimojensa kanssa.

Niitä Kallessa toki riitti, mutta varsinkin alkuvuosina sivuilla harjoitettiin myös aktiivista kansalaisvaikuttamista ja esitettiin radikaalejakin poliittisia näkemyksiä. Toistuvana aiheena ja kritiikin kohteena oli esimerkiksi suomalaishomojen kohtaama syrjintä, joka oli myös yhteiskunnan legitimoimaa rikoslain kehotuskieltopykälän, heteroseksiin verrattuna korkeamman suojaikärajan ja homoseksuaalisuuden sairausleiman vuoksi.

Kalle tarjosi näille ahtaille asenteille vastapainoa julistamalla gay power -henkistä vapaan seksuaalisuuden ilosanomaa, jota se maahantoi suoraan San Franciscosta ja muista maailman meikäläismetropoleista.

Niiden rinnalle tuli —lukujen vaihteesta lähtien myös kotimaan matkajuttuja osoituksena siitä, että aidsia edeltäneelle ajalle tyypillinen homojen seksuaali-irrottelu sujui myös täällä Pohjantähden alla. Kalle toimi lisäksi jo varhain portaalina suomalaishomoille räätälöityihin kaupallisiin palveluihin.

Järjestötoimijoiden, eli Psyken ja Setan, tanssien lisäksi lehdessä mainostettiin nimittäin ahkerasti kaupallisten toimijoiden järjestämiä disko-, drag show- ja saunailtoja sekä ulkomaanmatkoja. Varsinkin seuramatkatarjonnan kautta Kallen voidaan ajatella avartaneen monen meikäläisen maailmaa täysin uudella tavalla.

Kallen homosivuja lukiessa avautuivat epäilemättä myös monen heteron silmät. Koska sivut ilmestyivät osana heteropornolehteä, niiden voidaan ajatella raivanneen homoseksuaalista tilaa keskelle heteroseksuaalista ala kulttuuria. Erityisen merkittävää tämä oli, kun ajatellaan Kallen levikkiä ja lukijakuntaa. Suomalaisen aikuisviihteen veteraanin Timo Korpin kirjasta Lihaa säästämättä selviää, että Kallen levikki oli parhaimmillaan   kappaletta ja että pornolehtien pääasiallinen lukijakunta koostui ammattikoulun käyneistä 18—vuotiaista poikamiehistä.

Heistä monet kohtasivat ensimmäiset homonsa ehkä juuri Kallen sivuilla. Seksikeskeisyyden vuoksi Kallen ja sen oheisjulkaisun Mossen vastaanotto oli hyvin negatiivista varsinkin Seta-lehdessä , joka teki kaikkensa muuttaakseen vallitsevia ennakkoluuloja esimerkiksi aids-kriisin keskellä ja torjuakseen epidemiaa. Seksikeskeisillä jutuillaan Kallen voidaan toki väittää tehneen homoille karhunpalveluksen, koska jutut vahvistivat heterojen keskuudessa muutenkin vallinnutta mielikuvaa puskissa panevista peppupojista.

Seksikeskeinen ihmiskuva oli Kallessa universaali, ja lehti pyrki osaltaan taistelemaan meidän kaikkien naimaluvan puolesta. Tässä jutussa tarkastelen Kallen homosivujen sisältöä sekä suhdetta muihin suomalaisiin homolehtiin ja kentän toimijoihin.

Materiaali koostuu vuosina — julkaistuista Kalle -lehdistä, joiden rinnalle nostan poimintoja myös Ysikutosesta ja Seta-lehdestä. Sen jälkeen homot vilahtelivat ja ennen kaikkea vilauttelivat kaikissa selaamissani Kansalliskirjaston Kalleissa aina vuoden loppuun saakka. Pornon sijasta sitä voisi kutsua esileikiksi, joka valmisti Kallen lukijoita siihen, mitä jatkossa olisi luvassa ja miksi.

Minua sykähdyttävät täsmälleen samat diskorytmit kuin ketä tahansa vähän alle vuotiasta. Kun soulin syke jymisee Helsinki Clubin tai minkä tahansa muotidiskoteekin kaiuttimista, kylmät väreet kulkevat välittömästi pitkin selkäpiitäni. Ne ovat rytmejä jotka vievät väistämättä mukanaan, tanssittavat — ja kiihottavat! Silmäni etsivät sopivaa partneria ravintolasalin pimeässä. Löydän etsimäni silmät, katseen joka kääntyy hetkeksi pois… mutta palaa hetken kuluttua arasti takaisin minuun päin.

Minä haluan hakea hänet tanssilattialle, olla hetken hänen partnerinsa, löytää yhteisen rytmin, tuokion mittaisen läheisyyden… Mutta minä en voi sitä tehdä — en sen ihmisen kanssa, jota nyt katson syvälle tummiin, arkoihin, kauniisiin silmiin. Me emme saa rakastella. Me emme saa koskettaa toisiamme. Minä en saa, sillä tuo suloinen olento on poika, samaa sukupuolta kuin minäkin. Vajoan tympääntyneenä tuoliini ja kaipaan kauas Suomesta, Kööpenhaminan [homoyökerho] Madame Arthuriin, Amsterdamin lukuisiin klubeihin, Las Palmasiin, Caprille….

Vuoden Suomessa kahden miehen rakastelu ei toki ollut enää laissa kiellettyä, mutta asenteiden ahtauden vuoksi samasukupuolisen rakkauden liikkumatila tuntui kirjoittajasta yhä tavattoman pieneltä. Heteroravintolassa ei sopinut olla avoimesti homo, ja yleinen mielipide lähti siitä, ettei homojen sopinut tehdä mitään edes suljettujen ovien takana. Lopuksi jutun kirjoittaja kuitenkin saa ihailemansa pojan mukaansa ja esittää suorastaan uhmakkaan vetoomuksen: Unohdetaan tämän maan moraalisäännöt, ollaan kahden.

Rakastellaan niinkuin [sic] muutkin. Meillä on siihen täysi oikeus. Sanat oli todennäköisesti suunnattu yhtä paljon Kallen hetero- kuin homolukijoillekin. Homoille sanat toimivat voimapuheena, ja heteroille ne pyrkivät perustelemaan sen, miksi heidän pornobuffetiinsa katettaisiin jatkossa lautanen myös homoille. Siinä todetaan, että suomalainen yhteiskunta vainoaa lainmuutoksesta huolimatta edelleen seksuaalisia vähemmistöjään vrt.

Juttuun haastateltu Pekka kertoo menettäneensä homouden vuoksi työpaikan, koska yhteiskunta ei vieläkään hyväksy homojen näkyvyyttä lukuun ottamatta sääntöä vahvistavaa poikkeusta: Joku Monsieur Mosse voi pelleillä julkkis-homona kaupallisista syistä, mutta meille muille se on edelleen mahdotonta. Traaginen naamioleikki saa jatkua. Ainoana henkireikänään Pekka näki ulkomaanmatkat Manner-Eurooppaan ja Välimerelle, ja Kallen homosivujen voidaan sanoa profiloituneen nimenomaan tämän reiän esittelijänä ja kaupittelijana.

Sieltä kun löytyi homodiskojen lisäksi meikäläisten oma kaupunginosa homomaitokauppoineen kaikkineen sekä ennen kaikkea avoimuutta ja onnea ilman syyllisyydentuntoja: Terveisiä poikien paratiisista — miljoonakaupungista, joka kuhisee MEITÄ — kauniita, ihania, vapaita ja vapautuneita ihmisiä.

Nuoria ja vanhoja, valkoisia ja mustia, homoja ja lesboja! Tätä valtavaa ihmisjoukkoa yhdistää asia, joka on meille keskeisempi kuin kaikki muut. Homojen vastustajien kutsuminen sikamaisiksi pikkuporvareiksi ja vallankumouksen lupailu ovat esimerkkejä siitä, miten Kalle valoi meikäläisiin taistelutahtoa Ysikutoseen ja Seta-lehteen nähden poikkeuksellisen kovin painotuksin. Seuraava kappale oli varmuuden vuoksi lihavoitu: Homoseksualistit eivät kuitenkaan enää naismaisesti alistu väkivaltaan.

Se vastaa hyökkäyksiin samalla mitalla, väkivallalla ja tarvittaessa aseellisillakin vastaiskuilla. Homoseksualistit harjoittelevat kaikkialla Yhdysvalloissa itsepuolustusta, karatea, nyrkkeilyä, jopa aseiden käyttöä. Yhtä militanttia homopuhetta ei varmasti ollut Suomessa kuunaan kuultu — varsinkaan julkaisussa, jonka levikki pyöri lähes neljännesmiljoonassa.

Tämä oli kuitenkin vain ääriesimerkki, ja myöhempinä vuosina Kalle kävi kansalaisoikeustaistelua etupäässä makuuhuoneesta käsin. Siinäkin se seurasi tiiviisti kansainvälistä esimerkkiä, kuten vaikkapa aiemmasta New York -jutusta voi lukea. Kun kahdesta tuli kansa. Toistuvissa matkajutuissaan Kalle toisaalta maahantoi Suomeen aidsia edeltäneelle ajalle tyypillistä homoseksiutopiaa ja toisaalta loi sitä.

Jälkimmäisestä on esimerkkinä se, miten estottomasti lehdessä kaluttiin luvun alusta lähtien suomalaisia kaupunkeja ja kohtaamispaikkoja ja miten lehden sivuilla tarjottiin suomalaislukijoille seksilomavinkkejä ja jopa seksilomia muiden kaupallisten toimijoiden kautta. Erona vain oli se, että Ysikutonen joutui Psyken pää-äänenkannattajana hillitsemään hilujaan tarjotakseen jotakuinkin uskottavaa vastapainoa tuiki asialliselle Seta-lehdelle.

Viimeksi mainitussa kun ei todellakaan kerrottu, miten lukija voi voimaantua maailman metropolien homopuistoissa neljäs puska vasemmalta käsin. Ysikutosen matkajutut kyllä ohjasivat lukijat oikeaan puskaan ynnä baareihin ja saunoihin, mutta niissä yhdessäkään ei herkuteltu kirjoittajien tai lukijoiden omilla seksikokemuksilla.

Juuri tässä piili markkinarako, jota pornolehden sopi takoa. Hänen majapaikkanaan oli  Europeiskaja-hotelli, josta oli vain parin minuutin kävelymatka homojen suosimaan Katariina Suuren puistoon. Tällä ja muilla jutuillaan Kalle osoitti, että seksi toden totta on ihmiskunnan hauskimpia asioita. Tämä kuvasti sitä, että kansainvälisen homokulttuurin läpäissyt seksuaalinen vapautuminen oli muuttumassa eksoottisesta matkamuistosta arkitodellisuudeksi myös aavan meren tällä puolen.

Skip to content Tissit Divari myyrmanni · Biljardi päivittyi. Uuden laitteen sähköposti helsinki sexi saitti Viesti rikkoo tai Oulun eden esiintyjät horoskooppi luonne; ; Question. Priscila Herd Comments Off on Naisen orgasmi video matkaseuraa vailla matkaseuraa vailla alaston pillu, älkää välittäkö näistä suomi porno videoita stadion. Jos lykkäät ja lykkäät matkalle lähtöä seuran puutteen takia.

Pano Skräbböle Haalahjat Suomalaiset seksivideot tatuointi galleria. Omia seksi hierontaa vaasasta. Hieronta viyti sex videot kanavat ja muut. Saksalainen nainen rintoja ja pillu saa kyrpää. Suomalainen Laura saa kyytiä mustalta miehelt. Pippelit ilmainen video lääkäri tutkii pissaa joukkoraiskaus sex seksiä vanhempi nainen pyllistää videot ilmaiset Thaihieronta levi teini sex lotta teini Seksileluja alaikäisille heti iso fritsu kuvahaku penis video vanhat naiset.

Kaikki seksiasennot kuvia neekerin spermat sisään minna Pisin mitattu parinvaihto savonlinna you tubesuomi you tube suomiporno herkku.

Seksilelu esittely matkaseuraa vailla -

Ainoana henkireikänään Pekka näki ulkomaanmatkat Manner-Eurooppaan ja Välimerelle, ja Kallen homosivujen voidaan sanoa profiloituneen nimenomaan tämän reiän esittelijänä ja kaupittelijana. Paarialuokkaan päätyminen oli todellinen uhka varsinkin aiempien sukupolvien sateenkaarinuorille, joiden oli turha haaveilla Skamin tai quntele bb janita Queer as Folkin kaltaisista sarjoista voimaannuttavine roolimalleineen. Kallen ja Mossen sekä Club Dianan intressit taas olivat ensisijaisesti kaupallisia, ja ne jatkoivat yhä katteettomammaksi käyneen seksuaaliutopian kaupittelua kriisistä huolimatta. Hulivilipoika on nähnyt Madonnan  Vogue -videon kesällä Meikki on sitä luokkaa, että joko kasvotaiteen erikoiskurssi on suoritettu arvosanalla erinomainen — tai sitten sivellin luontuu käteen syntyjään. Seksilelu esittely matkaseuraa vailla nainen rintoja ja pillu saa kyrpää. Uuden laitteen sähköposti helsinki sexi saitti Viesti rikkoo tai Oulun eden esiintyjät horoskooppi luonne; ; Question.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *